On odottamamme päivä. Tänään astelemme suureen saliin ja lausumme ikiaikaisen valan toimiaksemme lähimmäistemme parhaaksi osana lääkärikuntaa. Tunteet ovat suuria: olemme tässä kiistatta omien ansioidemme saattelemina.Millaiseen maailmaan me 105 tamperelaista nuorta lääkäriä tänään valmistumme? Mikä huolettaa nuorta lääkäriä? Entä mikä rohkaisee?
Meitä mietityttävät samat kysymykset, jotka läpileikkaavat kaikki yhteiskuntamme osat. Ilmastonmuutos, eriarvoisuuden lisääntyminen, teknologian rooli ja kestävyysvaje. Väestön lukutaidon ja tiedon omaksumiskyvyn heikkeneminen. Koulutuksen ja tutkimuksen heikko arvostus.
Ihmisen tuhoisa vaikutus ympäristöön on elinaikanamme osoittautunut kiistattomaksi. Ilmaston muuttuminen tulee muuttamaan sairauksien ja tautien ilmenemistä. Luonnonkatastrofien ja sään ääri-ilmiöiden myötä ihmiset siirtyvät uusille alueille ja syntyy uusia terveyskysymyksiä. Meillä ei kenties ole vielä aavistustakaan siitä, miten järisyttävästi ilmastonmuutos tulee vaikuttamaan työhömme. Ehkä tulevaisuudessa osa meistä on ilmastolääkäreitä?
On tarve tehdä myös entistä vahvemmin töitä terveyden tasaisemman jakautumisen eteen. Maahanmuuttajien integroituminen suomalaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan, koulutuksen ja työn saaminen, edellyttävät niin mielen kuin ruumiinkin terveyttä. Niihin tulee heille taata yhtäläiset oikeudet muun väestön kanssa. Suomessa alueellinen epätasaisuus terveyspalveluiden saatavuudessa on hälyttävä. Lääkärin valakin velvoittaa meitä työskentelemään terveyden oikeudenmukaisuuden ja yhdenvertaisuuden puolesta.
Yhdenvertaisuuden on myös lääkärikunnan sisällä oltava itseisarvo. Perhe tai sen puuttuminen ei saa enää määritellä kenenkään uramahdollisuuksia. Perhevapaiden uudistus tarvitaan kipeästi. Milloin lääkärikunnan naisistuminen alkaa näkyä professorien ja suurten organisaatioiden johtajakunnan sukupuolijakaumissa?
Minkälaiset kokemukset sitten rohkaisevat nuorta lääkäriä? Mihin valamme uskomme, kun hankala hetki koittaa?
Toive paremmasta liittyy yksinkertaisiin asioihin: toivomme aikaa kohdata potilaita ja mahdollisuuden hoitaa heitä riittävän hyvin. Olemme akateemisia asiantuntijoita, emme nakkikoneita tai työpaikan jokapaikanhöyliä.
Toivomme, että enenevästi tietokone hoitaakin sellaiset työt, joihin kollegakuntamme käyttää jatkuvasti arvokasta aikaansa: laskutus, tilastointi, diagnoosien ja lääkityksien etsiminen, rutiinilaboratoriokokeiden ohjelmoiminen. Kaikki, minkä voi standardoida, tulisi standardoida. Automatisointi säästää aikaamme potilaan kohtaamiseen ja toimii kiistatta varmemmin kuin oma muistimme. Lisäksi teknologia on avannut täysin uuden mahdollisuuden potilaalle osallistua hoitoonsa. Ihailen kollegoja, jotka ovat mukana kehittämässä terveyttä lisääviä teknologisia sovelluksia, niin lääkäreiden työpaikoille, kuin itse potilaillekin.
Ympäröivään verkkoon, kollegakuntaan, luotto on loputon. Tukea voi odottaa ja sitä myös saa. Vaikka valmistumme, ei avun tarve lopu koskaan. Se on lääkärin työn suola ja sokeri. Eri lailla olemme nyt myös nuorempien ohjaajia, sitä odotan innolla.
Palaan usein ikiaikaiseen kysymykseen koulutuksen reaktionopeudesta suhteessa ympäröivään maailmaan. Millä lailla perustavanlaatuisesti lääketieteen opetus on muuttunut sillä välin, kun nuorten syrjäytyminen, vanhusten yksinäisyys sekä lihavuus ja mielenterveysongelmat kaikissa ikäryhmissä vauvasta asti ovat tulleet uusiksi kansansairauksiksi?
Kuten koulutuksen on uudistuttava jatkuvasti, myös oman oppimisen arviointikeinot ovat erottamaton osa lääkärin ammattia. Mikä on minulle paras tapa oppia? Mitä en vielä tiedä? Lääketieteen koulutuksen tulisi tarjota parempia työkaluja metakognitiivisten taitojen kehittämiseen, mikä tukisi myös osaamisperustaisuuden onnistumista niin perus- kuin erikoislääkärikoulutuksessakin.
Kysymys kuuluukin: kasvattaako yliopisto meistä yhteiskunnan muuttajia ja ympäristömme rakenteita rohkeasti ravistelevia lääkäreitä? Vai vanhoihin kaavoihin, turvaan tuudittautuvia, kyynisyyteen taipuvaisia linnoittautujia? Muutetaanko terveysala lääkärien ehdoilla vai ilman heitä?
Nuoret lääkärit ovat nimittäin todellinen, väkevä voima, joka näkee tänäänkin kenttämme tuorein silmin, tuo ennakkoluulottomia ratkaisuja ja ravistelee tarpeettomia kangertelevia käytäntöjä. Emme ole vain valmiita muutokseen, olemme jo tekemässä sitä.
Merkittävät ajanjaksot elämässä kiteytyvät kristallinkirkkaisiin hetkiin. Noina päivinä elämä on hetken verran hieman täydempää, mieleenpainuvampaa ja tunteikkaampaa. Valajuhlapäivässä kiteytyy taitekohta: me olemme nyt valtuutettuja toimimaan itsenäisesti lääkäreinä.
Tosiasiassa polku on hurjan pitkä, jopa elämänmittainen, ja olemme sen varrella emmekä suinkaan lopussa. Sen mitalle sijoittuu onnistumisia ja pettymyksiä, riemunkiljahduksia ja katkeria kyyneleitä, kohtaamisia ja eroja, ylä- ja alamäkiä. Edessämme on koko ammatin kirjo, oppimisen ja uteliaisuuden aika. Kaikki se mielissämme, toiveikkaina ja haasteita odottaen, valmistumme.
Onnea rakkaat valmistuvat kollegat!
Anni Saukkola, tänään LL