Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Säästämisestä ja sijoittamisesta

Tärkeintä on löytää itselle sopiva tapa sijoittaa

Sijoittamisesta puhuminen alkaa vihdoin olla arkipäivää – onneksi. Se tulee vastaan aikakauslehdissä, sosiaalisessa mediassa ja uutisissa. Hyvä niin. Sijoittamisen huono maine ”keinotteluna” alkaa hälventyä, ja sijoittaminen nähdään enemmänkin varautumisena tulevaisuuteen tai varallisuuden kasvattamisena, mitä se juuri onkin.

Sijoittamisen aloittaminen ei kuitenkaan välttämättä tunnu helpolta. Erilaisia sijoitusvaihtoehtoja ja -mielipiteitä riittää yhtä paljon kuin asiantuntijoitakin. Monet keskustelijoista luulevat olevansa ehdottoman oikeassa siitä, miten kannattaa sijoittaa. Totuus on kuitenkin toinen: tapa joka sopii yhdelle, ei välttämättä sovi toiselle. Tämä ei kuitenkaan tee jostakin tavasta väärää tai parempaa. Tärkeintä on löytää juuri itselle sopiva tapa sijoittaa.

Sijoittaminen voi myös pelottaa. Sijoitusneuvottelukin kuulostaa epäilyttävältä. Neuvottelua ei kuitenkaan tarvitse arkailla – siellä puhutaan enimmäkseen sinusta ja sinun suunnitelmistasi, haaveistasi ja toiveistasi.

Niiden pohjalta laaditaan henkilökohtainen sijoitussuunnitelma, jonka tavoitteena on auttaa sinua sijoittamaan pitkäjänteisesti ja järjestelmällisesti. Pahimmat virheet sijoittamisessa johtuvat hätäilystä, kun suunnitelma puuttuu.

 

Kuinka paljon sijoittamisesta täytyy tietää?

Kuinka paljon tarvitsee itse osata, jotta voi sijoittaa tai säästää? Jokaisen ei tarvitse ruveta aktiiviseksi sijoittajaksi. Ei ole pakko seurata talousuutisia tai yhtiöitä, tarkkailla pörssikursseja tai pohtia keskuspankkien toimia.

Perusasioiden ymmärtäminen auttaa pitkälle. Kuinka paljon tuottoa voi odottaa? Mitä tarkoittaa riski? Minkälaisia eri sijoituskohteita on? Jos nämä käsitteet ovat vieraita, laadukkaassa sijoitusneuvottelussa saat vastauksia kysymyksiisi.

Sijoittamisessa on pohjimmiltaan kyse siitä, että yritetään nähdä tulevaisuuteen ja miten maailma muuttuu. Tarkka ennustaminen on toki mahdotonta, mutta tiettyjä pitkän aikavälin trendejä voi havaita. Yksi merkittävä trendi on vastuullinen sijoittaminen. Kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia siitä, että ostavat vastuullisia tuotteita, ja sijoittajat välttävät yhtiöitä, jotka eivät toimi vastuullisesti.

Pitkään sijoittajat uskoivat, että vastuullinen sijoittaminen voi heikentää tuottoja. Viimeaikaiset tutkimukset ja havainnot osoittavat kuitenkin, että vastuullinen sijoittaminen ja tuotot kulkevat vahvasti käsi kädessä.

 

Luotettava kumppani etsii parhaat keinot juuri sinulle

Sijoittamisessa on hyvä lähteä siitä, että löytää kumppanin, johon voi luottaa. Henkilön, joka tuntee sinut, perehtyy tilanteeseesi, kysyy oikeat kysymykset ja pyrkii etsimään juuri sinulle oikein tavan sijoittaa. Parhaimmillaan kumppanuus kestää vuosia tai vuosikymmeniä.

Yksittäisten sijoitusvinkkien perässä juokseminen ei ole järkevää. Vaikka joku olisi joskus tehnyt hyvän sijoituksen, ei se takaa onnistumista tulevaisuudessa. ”Mennyt tuotto ei ole tae tulevasta” lukee jokaisen sijoitustuotteen pienellä präntätyssä tekstissä. Toisaalta hyvä historiallinen tuotto voi myös kertoa systemaattisesta ja toimivasta analyysistä sekä hyvästä tavasta sijoittaa.

Nuorten Lääkärien Yhdistys ja Handelsbanken järjestävät yhdessä kaksi webinaaria, joiden tarkoitus on avata sijoittamista sekä aloittelijalle että kokeneemmalle sijoittajalle. Webinaareissa vastaamme mm. kysymyksiin,  joita olette esittäneet meille kyselylomakkeen kautta. Tervetuloa linjoille ja tapaamaan meitä joko konttoriin tai verkossa!

 

Timo Teivaanmäki
Sijoitusjohtaja
Handelsbanken