Soveltuvat kaikille maistuvasta ruuasta pitäville. Reseptit voimassa välittömästi ja raaka-aineet noudettavissa suoraan lähimmästä ruokakaupasta. Vain myönteisiä vaikutuksia terveyteen, ei haitta– tai sivuvaikutuksia. Sopivat myös raskaana oleville ja imettäville. Mielellään lasten ulottuville ja näkyville. Annostelu oman mielen mukaan!
Omena-kaurapaistos niin arkeen kuin juhlaan
2-3 annosta
Yhdeksi lempijälkiruuakseni on aina lukeutunut perinteinen, rapeakuorinen omena-kaurapaistos vaniljajäätelön kera. Pohtiessani, kuinka voisin tästä suosikkiherkustani nauttia muutoinkin kuin viikonloppujälkiruokana, kehittyi seuraava resepti. Tämän jälkeen maanantai-illassakin on häivähdys viikonlopun makua!
3 omenaa
Reilusti kanelia
5 dl kaurahiutaleita
3-4 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
2 rkl auringonkukansiemeniä
- Kuori ja palastele omenat
- Laita omenat laakeaan uuninkestävään, voideltuun paistovuokaan.
- Paista uunissa 200 asteessa n. 10 min tai kunnes omenat ovat täysin pehmenneet.
- Sekoita sillä aikaa keskenään kulhossa kaurahiutaleet ja öljy. Lisää joukkoon auringonkukansiemenet.
- Nosta vuoka uunista ja ripottele pehmenneiden omenoiden päälle runsaasti kanelia. Levitä tämän jälkeen päälle kauraseos. Jatka kypsentämistä uunissa, kunnes paistoksen pinta on saanut kauniin kullanruskean värin.
- Herkuttele paistos maustamattoman jugurtin tai rahkan kera joko arki-illan piristäjänä tai viikonlopun brunssipöydän kruunaajana.
VINKKI: Mitä pehmeämmäksi omenat malttaa ensivaiheessa uunissa kypsentää, sitä paremmin niiden luontainen makeus tulee esille. Älä säästele kanelin kanssa.
Voit kokeilla vastaavaa herkkua myös raparperista. Puolukoita tai pensasmustikoita käyttäessä makupariksi sopii erinomaisesti kardemumma.
Ekerö muffins
2 annosta
Tästä reseptistä annan kunnian Ekerön terveyskeskuksen kahdelle ystävälliselle hoitajalle. Heillä oli tapana nautiskella tätä herkkua aamiaiseksi yhteisessä kahvihuoneessa, ja minä erehdyinkin ensimmäisenä maanantaiaamunani luulemaan luomuksia pieniksi suklaakakuiksi. Pian he kirjoittivat servetin nurkkaan reseptin, josta nyt ohessa hieman mukailtu oma versioni!
1 iso banaani
2 dl kaurahiutaleita
1 dl marjoja esim. vadelmia tai mustikoita
2 kananmunaa
1 tl leivinjauhetta
Tarjoiluun:
Maustamatonta rahkaa / pakastetuista banaaneista tehtyä jäätelöä / raejuustoa.
Auringonkukan- tai kurpitsansiemeniä/ saksanpähkinöitä
Pakastevadelmia
- Muussaa sauvasekoittimella keskenään banaani, hieman sulaneet marjat sekä kaurahiutaleet tasaiseksi massaksi.
- Lisää joukkoon leivinjauhe ja kananmunat. Sekoita tasaiseksi.
- Annostele taikina kahteen isohkoon mikronkestävään mukiin tai kulhoon. Tärkeää, että taikinalle jää kohoamisvaraa.
- Paista mikrossa täydellä teholla 2-3 min tai kunnes taikina ei ole enää löysää ja reunat ovat saanet rapsakkuutta. Tässä saattaa olla mikrokohtaisia eroja. Välistä saattaa olla hyödyksi pysäyttää mikro ja antaa taikinan laskeutua hetki, mikäli vaikuttaa siltä, että taikina kohoaa yli mukin reunojen.
- Kumoa valmis muffinssi kulhomaiselle lautaselle tai syö suoraan mukista.
- Paahda lisukkeeksi siemeniä kuumalla kuivalla pannulla, jotta ne saavat kauniisti väriä. Varo polttamasta. Tämän voit halutessasi tehdä jo ennen varsinaisen muffinssitaikinan tekoa.
- Nautiskele saman tien haluamasi lisukkeen, paahdettujen siementen sekä pakastevadelmien kera.
Kaikkien papujen suklaakakku
6-8 palaa
Kaikkien aikojen yksi herkullisimmista ja suklaisimmasta suklaakakuista kätkee sisälleen yllättävän ainesosan. Tästä kakusta ei vehnäjauhojen ja sokerin puuttumista huomaa ja koko kakkuvati tulee varmasti tyhjenemään kertaheitolla!
Taikina
1 pkt mustapapuja (380g /230g)
200 g tummaa suklaata (mieluiten >70 %)
3 dl kaurahiutaleita
1 ½ dl kaakaojauhetta
2 rkl leivinjauhetta
4 kananmunaa
1 ½ dl oliiviöljyä
Kuorrute
100g tummaa suklaata
1 prk (250g) Mascarponea
½ dl vahvaa kahvia
½ dl tomusokeria
Tarjoiluun vaniljajäätelöä tai -kastiketta
- Vuoraa irtopohjavuoka leivinpaperilla (Ø 24 cm).
- Palastele suklaa. Sulata mikrossa tai kattilassa vesihauteessa.
- Mittaa kaurahiutaleet ja mustapavut tehosekoittimeen. Surauta tasaiseksi. Voit myös käyttää sauvasekoitinta, jolloin ainekset kannattaa hienontaa pienemissä erissä.
- Lisää joukkoon loput kuivat aineet, sulatettu suklaa, kananmunat ja öljy. Sekoita tasaiseksi. Taikinaan saa jäädä pieniä sattumia.
- Kaada taikina vuokaan ja kypsennä kakkua 175 asteisessa uunissa n. 15 min. Kakku on valmis, kun se on reunoilta hieman kovettunut mutta keskeltä tikulla painaen vielä hieman taikinamainen. Jätä kakku mieluummin liian raa`aksi kuin että annat sen kypsyä liian kuivaksi. Anna jäähtyä.
- Valmista kuorrute. Sulata suklaa varovasti mikrossa. Anna jäähtyä n. 10–15 min. Kääntele huoneenlämpöisen mascarponen joukkoon jäähtynyt, vahvaksi keitetty kahvi. Sekoita joukkoon tomusokeri. Kääntele lopuksi joukkoon sulatettu suklaa. Levitä kuorrute rennon ottein kakun päälle. Voit halutessasi lisätä päälle vadelmia koristeeksi.
- Nauti Kaikkien papujen kakku vaniljajäätelön tai –kastikkeen sekä pakastevadelmien kera!
Reseptit ja kuvat: Roosamari Hannukkala