Siirry suoraan sisältöön
Etusivu > Johtajatulet – Nuoret lääkärit nuotion äärellä
Etusivu > Johtajatulet – Nuoret lääkärit nuotion äärellä

Johtajatulet – Nuoret lääkärit nuotion äärellä

Tunnetko jonkun partiolaisen? Tai oletko itse kenties (ollut) partiolainen? Veikkaus on, että kysyttäessä aika monen työpaikan kahvihuoneesta löytyy joku vasenkätisen kättelyn ja partiosolmun taitava henkilö. Mutta tiesitkö, että partioleirille voi osallistua vaikkei omaa partionimeä omaisikaan? 

Nuori Lääkäri -lehden toimitus innostui osallistumaan nyt kolmatta kertaa Evon maisemissa järjestetyille Johtajatulille 30.8.-1.9.2019. Viikonlopun seminaarissa pääsi tutustumaan niin uusiin ihmisiin, hämäläisiin metsämaisemiin, partioperinteisiin kuin omaan johtajuuteensa. Järjestäjien toiveiden mukaisesti leirin yli 3000 osallistujan joukosta noin 600 ei ollut partiolaisia ja näkökulmia oli edustettuna varsin monipuolisesti. Leirinuotion ääreltä myös useampikin kollega, joiden roolista ja kokemuksista voit lukea ohesta.

Leirikertomus 

Perjantai-iltana seminaari käynnistyi ohjelmallisilla iltanuotioilla ja illan hämärtyessä a cappella -yhtyeen tahdittamilla avajaisilla. Saatuaan iltapalaksi hodarin kylmillä nakeilla (myös vegenä tai vegaanina!) saattoi iltaa tähtitaivaan alla jatkaa vapaamuotoisilla nuotioilla tai ulkoilmaleffan merkeissä. Ennakkonäytöksenä esitettiin dokumenttielokuva “Jäinen Taival” suomalaisen retkikunnan taipaleesta halki Grönlannin, mikä viritti mukavasti seikkailutunnelmaan sekä houkutteli lopulta käpertymään lämpimään makuupussiin. 

Lauantaiaamu starttasi aamupuurolla, perinteisellä lipunnostolla ja Suomen luonnon päivän -juhlistamisella. Seminaariohjelman avasivat energiset pääpuhujat, Euroopan investointipankin varapääjohtaja Alexander Stubb kertomalla itsensä johtamisesta sekä Googlen toimialajohtaja Kati Riikonen kuvaamalla menestyksekkään tiimin johtamista. Lauantain keskeisenä ohjelmana olivat osallistujien toiveiden mukaisesti valitut, joskin osin arvotut työpajat. Aamupäivällä tarjolla oli esim. Value Based Leadership -minimatka, Minustako hyvä mentori? Vinkit ja työkalut mentorina toimimiseen, Kriisiviestinnän ABC, Sijoittamisen aloittaminen ja Ura vai perhe vai molemmat. Iltapäivällä saattoi puolestaan kehittyä asiajohtajasta ihmisten johtajaksi, käsitellä somea, ääntä tai dataa johtamisen välineenä, osallistua Vahvuusvaellukselle tai Aikuisten välitunnille. Seminaaripäivän sydämelliseen päätökseen saatteli tunteiden johtamisesta puhunut yrittäjä, tunnekouluttaja, tietokirjailija Camilla Tuominen.  

Todellinen itsensä johtamisen haaste syntyi, kun loppuillaksi oli tarjolla kirjo kiinnostavaa ja vapaavalintaista elämysohjelmaa: pakohuonepeli, suppailu vaiko sauna ja paljuttelu? Yleisön suosikki taisi olla kuitenkin Allsång  Evois sekä Kaartin soittokunnan bändi, joiden riemukkaat sävelet kantautuvat myös yösuunnistuksen pariin eksyneiden toimituskuntalaisen korviin. Metsädiskon hiljentyessä vasta yön pikkutunneilla valkeni, miksi telttapaikat olivat täyttyneet alueen laitamilta keskustaa kohden. 

Usvaisen sunnuntaiaamun kirkastuessa oli mahdollisuus osallistua vielä ennalta valittuihin, leiriläisten itsensä vetämiin vertaisverstaisiin, jotka tarjosivat eväitä niin elämään kuin työelämään, rentoa tekemistä, kädentaitoja sekä luonto- ja ilmastoaiheita. Inspiroivat päätöspuheenvuorot tarjosivat menestyskirjailija Thomas “Idiootit ympärilläni” Erikson sekä säveltäjä, keksijä, futuristi ja yrittäjä Perttu Pölönen, joka aloitti puheenvuoronsa käkipillikonsertilla. Päällimmäiseksi mieleen jäi fokuksen siirtäminen yksilöön ja inhimillisyyden uusi tuleminen.

Kotimatkalle lähdettiin sopivasti savulta haisten, nenät täynnä Evon tomua, mielet virkistyneenä ja innostuneena uusista ajatuksista, kokemuksista ja kohtaamisista.  

 

Mimi Rantanen, 27, yle-erikoistuva Helsingistä.
Partiotausta: Partiossa 8-vuotiaasta, kotilippukunta Karhunvartijat Espoosta. 
Viime vuosina puuhaillut partiossa erityisesti leiriprojektien ja leiriohjelman parissa.
Rooli Johtajatulilla: Ohjelmajohtaja, eli yhdessä pestiparin kanssa kuuluttiin järjestelytoimikuntaan ja vastattiin kaikesta ohjelmasta.
“Etukäteen jännitti tosi paljon ihan käytännön asiatkin, mutta iso tavoite oli saada ihmiset oivaltamaan asioita omasta johtajuudestaan ja saamaan konkreettisia työkaluja muutoksen eteenpäin viemisessä omassa ympäristössään tapahtuman jälkeen. Käteen jäi uskomattoman tyytyväinen fiilis tavoitteiden saavuttamisen vuoksi ja into lähteä uusiin projekteihin.” 

 

Nico Vehmas, 28, lääketieteen lisensiaatti Helsingistä, työskentelee tällä hetkellä palvelumuotoilijana sote-alan konsulttiyrityksessä
Partiotausta: En ole koskaan ollut partiossa.
Rooli Johtajatulilla: Osallistuin Johtajatulilla työpajoihin ja muuhun ohjelmaan. 
“Odotin verkostoitumista ja kiinnostavia työpajoja ja puhujia myös itselle vieraammista aihepiireistä, ja kaikkea tätä viikonloppu olikin täynnä! Yritän viedä viikonlopun työpajoista saatuja oppeja muun muassa tuleville Nuori Lääkäri -päiville, jossa järjestämme ystäväni kanssa mokaamistyöpajan. Osallistuisin mielelläni Johtajatulille myös ensi kerralla, ja suosittelisin tapahtumaa myös muille johtamisesta ja ylipäänsä itsensä kehittämisestä kiinnostuneille.” 

 

Joel Markkanen, 26, välivuotta viettävä 6. vuoden lääketieteen opiskelija Itä-Suomen yliopistosta. 
Partiotausta: Ei aiempaa kokemusta partiotapahtumista. 
Rooli Johtajatulilla: Yhdessä Miika Karppisen kanssa vetämässä Talk the Talk -työpajaa, jossa harjoiteltiin mukaansatempaavan tarinan kertomista.
“Päädyin Johtajatulille ystäväni Miikan pyynnöstä. Osaltaan pyyntöön saattoi vaikuttaa se tosiasia, että Miikalta puuttui sekä kyyti että teltta, mutta en antanut sen häiritä.
Olen ollut pitkään kiinnostunut esiintymisestä, improteatterista ja puheviestinnästä. Minua kiinnostaa myös kommunikaation merkitys lääkärin työssä ja hyvän potilas-lääkärisuhteen luomisessa. Olen aiemmin vetänyt työpajoja muun muassa kiitollisuuden harjoittamisen merkityksestä psyykkiselle hyvinvoinnille niin Suomessa kuin ulkomaillakin. 
Osallistuin myös Pelastakaa lapset ry:n työpajaan, joka käsitteli lapsen kohtaamista kriisitilanteessa. Työpaja oli todella opettavainen ja vetäjät aivan huipputyyppejä. Minulle tuo työpaja oli koko Johtajatulien kohokohta ja pystyn varmasti ammentamaan siitä oppeja omaan työhöni.” 

 

Ella Brandt & Sara Kaartinen
Kuvat: Ella Brandt